Retkikohteet

torstai 3. marraskuuta 2011

Leipomuksia kasviksista


On taas tullut kokeiluta vähän uusia reseptejä. Tällä kertaa vähän erilaisia tai leipomuksiin on käytetty vähän erikoisempia raaka-aineita.

Ensimmäinen kokeilu oli perinteinen amerikkalainen pumpkin pie näin halloweenin kunniaksi. Ensimmäinen ongelma tosin oli löytää kaupasta sopivankokoinen ja hintainen kurpitsa. Meillä kun ei ollut tarvetta kivenjärkäleen kokoiselle kurpitsalle, niin vasta kolmannessa kaupassa tärppäsi.

Piirakan pohja oli perinteinen voi-jauhopohja, eli siis voita, jauhoja ja vettä. Ja täytteeseen tuli kurpitsasta tehtyä sosetta, kermaa, munia, sokeria ja mausteita: kaneli, muskottipähkinä, inkivääri ja neilikka. Monessa ohjeessa olikin sanottu, että piirakka maistuu piparitaikinalta ja niin se kyllä maistuikin.



Muuten piirakka oli kyllä pieni pettymys. Olin odottanut siltä enemmän, mutta mielestäni se oli vähän tylsä. Ehkä olisi pitänyt antaa sen olla uunissa hieman kauemmin, koska nyt tuntui, että täyte jäi vielä vähän veteläksi, vaikkei se mitenkään valuvaa ollut, pehmeää vain. Mutta tulipa kokeiluta! Ja jos joku muu on kiinnostunut maistamaan perinteistä pumpkin pieta, niin täältä löytyy pakastimesta 2/3 piirasta, joten tervetuloa maistamaan!

Toinen kasvisleipomuskokeilu oli ehkä vielä vähän erikoisempi, sillä käytetty kasvis oli raaka punajuuri! Kyseessä oli siis punajuuri-suklaamuffinit. Perusmuffinitaikinaan tuli siis lisäksi raastettua punajuurta (raakaa ja ei siis etikkapunajuuria :D ) ja valkosuklaarouhetta. Raaassa taikinassa punajuuri ei maistunut juuri yhtään, mutta valmiissa muffinissa punajuuri tulee esiin alkumaussa, mutta ei mitenkään häiritsevästi. Muffinit olivat myös meheviä. Eli tämä resepti oli kyllä onnistuneempi kuin aiempi! Ja näitäkin laitoin pakastimeen, joten maistiaisia voin tarjota näistäkin ;)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti