Retkikohteet

torstai 5. heinäkuuta 2012

Iltapala parvekkeella


Meidän parveke on länteen päin, joten siellä ei ole kovin kiva syödä aamupalaa, koska aamuisin siellä on kylmä. Aurinkokin alkaa parvekkeelle paistaa vasta iltapäivällä. Toisaalta kivaa, mutta toisaalta ei. Aurinko paistaa sisälle siis koko iltapäivän ja illan ja lämmittää samalla koko asunnon. Tänä kesänä ei onneksi sisälämpötila ole noussut vielä kuin vasta 28 asteeseen, mutta viime vuosi oli aika helteinen, myös sisällä.

Mutta koska arkisin meillä aamupalaa syön ainoastaan minä ja senkin kiltisti keittiönpöydän ääressä, katoin eilen oikein juhlailtapalan parvekkeelle. Juhlan siitä teki tuo ihana lintu-tarjotin, jonka ostin Ikeasta. Mutta olihan se tietenkin juhlavaa myös sen takia, että yleensä meillä syödään iltapala telkkarin edessä ja tänä kesänä sieltä telkkarista on tullut jotain urheilua, joka ei ole sitä mun lempparikatsottavaa.


Joten kyseessä siis oli ihan selvästi juhlailtapala! Ja sen kunniaksi sulatin pakastimesta lähes viimeiset mansikatkin. Kuuma tee tosin tuntui hieman erikoiselta kuumalla parvekkeella, varjossa olevan mittarin mukaankin lämpöä oli 28,7 astetta.
Parvekkeen nurkassa suksetkin nauttivat kesästä... hups.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti