Blogikateutta (sisaruskateutta)

Mulla on paineita. Blogipaineita. Joulukuussa siskoni alkoi pitämään blogia ja nyt se aiheuttaa minulle paineita. Kummallako on enemmän lukijoita, kummanko tekstejä kommentoidaan enemmän ja kumpiko kirjoittaa paremmin ja enemmän. Ja tietenkin minä pikkusiskona tunnen olevani se kakkoseksi jäävä tässä kilpailussa, vaikka eihän kukaan edes ole sanonut, että tässä on kyse kilpailusta, molemmilla on vain tarve osoittaa muille, että minäkin olen olemassa, katsokaa, mitä minä olen saanut aikaan ja mitä ajattelen.

Siskoni on saanut aikaan kaksi lasta, joista blogi kertookin – kotiäidin arjesta ja ajatuksista, joita lasten kasvattaminen tuo mukanaan. Minä puolestani osoitan muille olevani olemassa tekemällä ja toimimalla ja siitä kertomalla, eli blogimme ovat aivan erilaiset, mutta silti koen, että olemme samassa kilpailussa, jossa tietenkään en tahdo jäädä kovin paljoa jälkeen.

Ajattelin asiaa enemmän ja totesin, että kyseessähän on jo lapsuudesta tuttu kuvio: minä osoitin olevani kiltti lapsi tekemällä ja toimimalla, tottelemalla vanhempia, kun taas isosiskoni rooli oli olla vanhempien haastaja, herättää keskusteluita ja osoittaa olemassa olonsa kuulumalla. Ja samalla minä pikkusiskona seurasin menoa sivusta ja opin olemaan vain kuuntelijan, enkä osallistunut ympärillä tapahtuviin asioihin. Niin se taitaa olla nykyäänkin.

Tästä tuli mieleeni kirja, joka kertoo sisarussuhteista ja sen merkityksestä, onko perheessä ensimmäinen, keskimmäinen vai viimeinen lapsi vai kenties ainut lapsi. Kirjassa todettiin, että perheiden keskimmäiset lapset usein kasvavat sivusta seuraajan rooliin ja ovat enemmän tottuneita toimimaan kuuntelijoina kuin aktiivisina keskustelijoina. Kirjan on kirjoittanut Elisabeth Schönbeck ja sen nimi on Vanhin, nuorin vai katraan keskeltä - Miten paikka sisarussarjassa vaikuttaa elämääsi? Se oli hyvä kirja, sai ajattelemaan vanhempiaankin ja heidän toimintaansa uudesta näkökulmasta. Suosittelen muitakin lukemaan sen. Ehkä itsekin voisin lukaista sen uudestaan.

Ja koitan muistaa, että siskoni ei kirjoita blogiaan kilpaillakseen saamastaan huomiosta minun kanssa, vaan vain jakaakseen omia ajatuksiaan ja piristääkseen kotiäidin arkea. Äh, kylläpäs tuo ajatus ja tarkoitus tuntuu paljon merkityksellisemmältä kuin oma blogini, jota pidän sen vuoksi, että voisin muille esitellä, mitä kaikkea hienoa olen saanut aikaan kutimilla tai keittiössä. Humph. Ehkä asia ei oikeasti ja onneksi ole kuitenkaan niin suuri ja vakava, tämähän on vain bloggausta!