Retkikohteet

lauantai 23. maaliskuuta 2013

Bataattivohvelit

Sain idean, päätin yhdistää tämän ja tämän ja lopputuloksena oli tämä eli bataattivohvelit. Aiemmin olisin saanut käyttää keiton lopun sämpylöihin, mutta nyt olen innostunut noista uusista vohveliraudoistani ja päätin kokeilla jotain uutta. Oli hyvä kokeilu, voin suositella muitakin jatkojalostamaan tällä tavoin sosekeittojen loppuja.

Ohjeeni meni jotenkin näin:

2 dl bataattisosekeittoa
1½ dl nestettä (vettä ja maitoa sekaisin)
1 kananmuna
1 ¼ dl jauhoja
½ tl leivinjauhetta
2 rkl öljyä
ripaus suolaa


Ja jos taikinasta tulee todella paksua tai liian vetelää, niin sitten vain lisää jauhoja tai nestettä. Ja jos lisää paljon nestettä, niin sitten on hyvä laittaa vielä toinen muna. Mutta ainemäärät riippuu aika paljon siitä, miten paksu keitto itsessään ja valmiiksi on. Nämäkin maistuivat hyvälle raejuuston ja puolukan kanssa. Jäähtyneinä hieman enemmän keitolle kuin lämpiminä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti