Retkikohteet

torstai 7. maaliskuuta 2013

Nigellan inkiväärikakku

Minusta on mukava katsella television ruokaohjelmia, sopivassa määrin ja joka mielentilaan ne ei sovi. Hyvän ruokaohjelman katsominen rentouttaa sopivasi, siinä käytetään kauniita astioita ja raaka-aineita ja tunnelma on harmoninen, jonka toivoisi siirtyvän myös omaan keittiöön ja kotiin.


Harvemmin tulee kuitenkaan tehtyä mitään ruokaohjelmissa tehtyjä ruokia. En oikeastaan tiedä, mistä tämä johtuu, mutta niin vain käy, ettei ne herkulliset annokset ja ruokaohjeet kuitenkaan innosta niin paljoa, että haluaisi heti seuraavana päivänä itse kokeilla samaa ohjetta kotona.

Nyt kuitenkin tapahtui poikkeus. Katsoin Nigellan uudet herkut –nimistä ruokaohjelmaa ja siinä hän valmisti inkiväärikakkua, jonka hän kehui maasta taivaaseen. Tein jotain poikkeuksellista ja kirjoitin ohjeen ylös ja seuraavana päivänä lähdin kauppaan ostamaan tarvittavat raaka-aineet.


Tässä on kakku, jonka maku tuo mieleen piparitaikinan, maustekakun, banaanikakun, porkkanapiirakan ja suklaakakun, mutta on silti ihan omaa luokkaansa. Kakku on uskomattoman mehevä, kuohkea ja ilmava ja maku on suloisen makea ja lakritsinen. Sisältä kakku on kullanruskea. Tätä kakkua on siis kaikkien pakko kokeilla, koska sen valmistaminen on myös superhelppoa. Kakkutaikinan valmistamiseen vain tarvitaan kattila, vatkauskulho ja vispilä eli tiskiäkään tästä ei synny paljon mitään.
 

Nigella teki ohjelmassa tämän tuplana, mutta minä puolitin ohjeen ja se mahtuu nyt hyvin irtopohjakakkuvuokaan, jonka halkaisija on 26 cm. Toinen muutos, jonka tein alkuperäiseen reseptiin oli sokeri. Nigella käytti muscovadasokeria, mutta minulla ei sellaista ole, joten sovelsin – puolet ruokosokeria ja puolet fariinisokeria.


Inkiväärikakku

75g voita
150 g vaaleaa siirappia
50 g ruokosokeria
50 g fariinisokeria
--> laita kattilaan ja sulata

lisää kattilaan:
1,25 dl Stout-olutta
150 g vehnäjauhoja
1 rkl ruokasoodaa
1 tl kanelia
1 tl inkiväärijauhetta
ripaus neilikkaa

sekoita erikseen ja lisää kattilaan:
150 g ranskankermaaa
1 muna

Laita leivinpaperi irtopohjakakkuvuoan pohjalle, voitele reunat.
Kaada taikina vuokaan.
Paista 170-asteessa, n. 30 minuuttia. Kokeile tikulla, että on kypsä.

Lisäys: Kakun mehevyys ja maku säilyvät myös pakastuksessa. Oikeastaan paremmin kuin yönyli jääkaapissa säilytettynä, jolloin kakku menettää mehevyyttään ja makua. Ainakin näin omasta mielestäni.

4 kommenttia:

  1. Tekiko Nigella kaksinkertaisen taikinan yhteen vuokaan vai tekikö kaksi eri kakkua?
    Millainen oli paistoaika, jos teki kaksinkertaisen taikinan yhteen isoon vuokaan?
    Osaatko sanoa vuokasi kokoa ja sitä, kuinka monelle tästä riittäisi?

    Anteeksi kyselytulvani :D

    T. neiti leipuri

    VastaaPoista
  2. Hei!

    Olipas vaikeita kysymyksiä :D Noista osaan varmasti vasta siihen, että tuo irtopohjavuokani halkaisija on 21 cm. Arvioisin tämän riittävän hyvin 10-12 henkilölle, jos tarjolla on muutakin.

    Muistelisin, että Nigella olisi kyseisessä jaksossa tehnyt vain yhden kakun, mutta en mene kyllä vannomaan tuota oletustani.

    Jos taikinan tekisi kaksinkertaisena, en automaattisesti tuplaisi paistoaikaa, vaan kokeilisin kakun kypsyyttä ahkerasti 45 minuutin paiston jälkeen. Ja paistoaikaanhan toki vaikuttaa myös vuoan koko, tämän kakun kohdalla ainakin suosittelen suurempaa vuokaa kaksinkertaista annosta tehdessä, ettei kakusta tule liian paksua ja se mahtuu kohoamaan hyvin vuoassa.

    VastaaPoista
  3. Moikka!

    Katselin tänään uusintana saman ohjelman. Nigella paistoi kakun voitelemattomassa alumiinivuokassa 45 min. 175 asteessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paistoaika on tietenkin uunikohtainen ja myös vuoankoko eli leipomuksen paksuus vaikuttaa kypsymiseen. Minun uunillani ja käyttämälläni vuoalla riitti tuo lyhyempi paistoaika. Olen oppinut kantapään kautta, että vaikka leipomukseen tulisi paljon voita, on silti hyvä vielä voidella vuoka erikseen, että leivos irtoaa vuoasta kunnolla.

      Poista