Retkikohteet

torstai 4. huhtikuuta 2013

Kookoskanakastike



Toisinaan on hankalaa keksiä, mitä syötäisiin. Vanhat tutut reseptit ei jostain syystä innosta ja tekisi mieli kokeilla jotain uutta.

Tuohon ongelmaan hyvä ratkaisu on esimerkiksi K-kauppojen Pirkka Ruoka-lehdet, joita ainakin meille on kertynyt jo turhankin suuret pinot. Aina silloin tällöin meillä on tapana valita summissa muutama lehti selattavaksi. Ja tarkoituksena tietenkin on, että molemmat valitsevat lehdistä muutaman reseptin, joita kokeillaan. Sillä tavoin tulee kokeiltua uusia reseptejä ja myös sellaisia, joita ei missään tapauksessa tulisi tehtyä. Varsinkin Jannella on tapana valita melko erikoisiakin juttuja, joista kaikkia en ole omien ennakkoluulojeni takia ole edes suostunut kokeilemaan (esim. kreikkalaiset silakat skippasin).

Tällä tavoin myös tämä seuraava resepti on meille rantautunut, luultavasti ihan jäädäkseen asti. Itse olin kyllä alkuun hyvin epäileväinen tämän suhteen, koska reseptissä on raaka-aineita, joista en erityisemmin välitä kuten curry, kookosmaito ja hillosipuli ja hedelmät lämpimissä ruoissa. Mutta lopputuloksena on kuitenkin mielenkiintoinen ja maistuva ateria, jota voin suositella teidänkin ruokapöytiin, vaikka myönnän, tämä kyllä kuulostaa aika erikoiselta.

300 g broilerin fileesuikaleita
½ tuore chili
1 valkosipulinkynsi
öljyä
1 rkl currya
2 dl kookosmaitoa
1 tl suolaa
1 rkl vehnäjauhoja
3 rkl vettä
n. 200 g papaijanpaloja (säilyke)
1 dl hillosipuleita

1. Pilko chili ja valkosipulin kynsi. Kuumenna öljy pannussa ja lisää chili, valkosipuli ja curry. Sekoita ja anna paahtua pari minuuttia.
2. Lisää broileri ja ruskista.
3. Lisää kookosmaito ja suola. Anna hauta kannen alla viitisen minuuttia.
4. Sekoita vehnäjauhot ja vesi, kaada seos kastikkeeseen ja sekoita. Lisää papaija ja hillosipulit. Kiehuta. Tarjoa riisin kanssa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti