Retkikohteet

maanantai 22. huhtikuuta 2013

Valkovuokko



Ehdinpäs ennen oikeita valkovuokkoja! Sinivuokkoja aurinkoisilla rinteillä eilen jo näkyi, mutta valkovuokkojen kukintaan taitaa olla vielä aikaa. Aiemmin maaliskuun saldon yhteydessä väläytin kuvan ja tekstinpätkän ryijyprojektista, joka on nyt siis valmistunut.


Jannelta sain joululahjaksi ryijypaketin. Itse asiassa tuo ryijy, jonka Janne oli ostanut, menikin julmasti vaihtoon, en ollut ihan täysin tyytyväinen malliin, joten valitsimme sitten yhdessä toisen mallin, joka oli oikeasti sellainen, mitä Janne oli aiemmin jo netistä katsellut, mutta jota ei ostohetkellä kaupasta löytynyt. Joten ei se onneksi ollut ihan niin paha juttu vaihtaa tuota saamaansa lahjaa.

En ole koskaan aiemmin tehnyt ryijyä tai edes ryijysolmuja. Pienenä sain lahjaksi kanavatyön, jonka tekeminen oli ihan kamalaa, joten tämänkin työn aloittamista ja tekniikan opettelua varten piti kerätä intoa. Maaliskuussa työn aloitin ja reilut puolitoistakuukautta työtä tein. Loppu oli kyllä varsinaista kirimistä, ehkä vähän vängälläkin tein, mutta valmiiksi se tuli! Ja tyytyväinen olen kyllä lopputulokseen.


Malli oli mielestäni aika haastava. Eri väriyhdistelmiä koko työssä on 29 kappaletta ja yksikään näistä yhdistelmistä ei ole pelkästään yhtä väriä, joten oman aikansa meni siihenkin, että langan pätkistä teki ohjeiden mukaisia kokonaisuuksia. Loppuvaiheessa minulla oli käytössä myös viisi neulaa, joihin laitoin aina valmiiksi seuraaviin nukkiin tarvittavat langat, joka osaltaan hieman nopeutti työtä. 

Mutta tarkoitukseni ei ollut pölistä näinkään paljoa aiheesta, piti vain tulla esittelemään, että tässä se nyt, on kevään ensimmäinen valkovuokko bongattu meidän olohuoneessamme!


3 kommenttia:

  1. Hieno!! Oon halunnu tehdä ryijyä, mutta näyttää että siinä on hirmusen paljo työtä. On varmaan sellainen juttu joka jää siihen aikaan kun muksut on vähän isompia! Mutta jos meen ikinä takaisin Suomeen, niin tiedän mitä tuon sieltä takaisin tuliasena itselleni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Oli tämä kyllä sellainen projekti, ettei se ehkä pienten lasten kanssa onnistu :) Vaikka tämä onkin pieni (40x45), niin meni sen tekoon tosiaan aikaa paljon. Mulla oli koko ajan langat ja ryijy pöydällä odottamassa tekijää, jolloin työ edistyi paremmin, kun sen näki koko ajan. Lasten kanssa se ei ehkä oo ihan mahdollista, ellei oo käytössä omaa huonetta, minkä voi vallata pelkästään ryijyn tekoa varten.

      Poista