Retkikohteet

lauantai 25. toukokuuta 2013

Kaksvee



Vähän on jälleen bloggausvauhti hiljentynyt alkuvuodesta! Vauhdin hiipuminen johtuu tietenkin siitä, että sain kesätöitä, ja töiden jälkeen ei viitsi istua iltaa tietokoneella. Tai sitten siitä, että ei ole niin paljoa ylimääräistä aikaa harrastaa ja esitellä harrastuksien tuloksia.

Ainakin ensimmäisen työviikon jälkeen iltaisin on ollut aika väsynyt, mutta eiköhän sitä taas työhön ja aamuheräämisiin ehdi kesän aikana tottua ja saa uuden päivänrytmin rullaamaan ja ehtii myös harrastaa ja kertoa siitä täällä.

Mutta tämän kirjoittelun pointti on kuitenkin siinä, että ensimmäisestä kirjoituksesta on kulunut tasan kaksi vuotta, vau! Juhlapäivän kunniaksi toivoisin, että kaikki tämän tekstin lukeneet jättäisivät puumerkkinsä kommenttilaatikkoon, jotta näkisin, käykö täällä muitakin kuin äitini, siskoni ja Janne.

Kuvat ovat tämän päiväiseltä retkeltä Siikanevalta.

7 kommenttia:

  1. Mä käyn täällä kurkkimassa vähän väliä, harmillisen harvoin vain tulee kommentoitua!

    VastaaPoista
  2. Mäkin olen säännöllisen epäsäännöllinen lukija!

    VastaaPoista
  3. Minä aina silloin tällöin lueskelen ja insiroidun itsekin kokeilemaan kokkausvinkkejä yms. Kiitos ja onnea blogille ja bloggarille! :)

    VastaaPoista