Retkikohteet

tiistai 14. toukokuuta 2013

Ruusuneule

Viimeaikoina olen yrittänyt kuluttaa varastoihin kertyneitä lankoja. Tämänkin neuleen langat olen ostanut jo varmaan puolitoistavuotta sitten. Olin niistä aloittanut myös yhdenlaista neuletakkia tekemään, mutta lanka on niin tajuttoman ohutta, että työ etenee hitaasti ja olin menettänyt mielenkiinnon tekelettä kohtaan.

Huhtikuussa kaivoin tuon neuletakinalun laatikosta ja purin sen. Olin päättänyt tehdä langasta takin toisella ohjeella, jonka olen bongannut netistä jo vuosia sitten ja tehnytkin yhden version Nalle-langasta. Tuo ostamani lanka on Schachenmayrin Fine Wool lankaa tai vanhalta nimeltään Rheuma Thermal Wolle. En kyllä ymmärrä, mikä mielenhäiriö minulle on kaupassa tullut, kun ostin langat tuollaisena hempeän vaaleanroosana, todellista vauvaväriä. Mutta ajattelin, että tämä väri ja takin malli voisivat sopia hyvin juhlamekon kanssa, kesällä kun on tulossa muutamat häät ja Suomen kesähän on tunnetusti pitkä ja lämmin…

Neuletakin ohje on oikeasti paita, jonka tein takkina. Neuleohjeet löytyvät netistä, täältä.  Oman takkini tein lähes ohjeiden mukaan, paitsi että neuloin 3½ puikoilla ja tein numeroa pienemmän kokoisen takin. Lopputulos ei ollut ihan niin upea kuin toivoin. Kävi ilmi, että lanka ja neulos on vähän venyvää sorttia, joten neulejakku ei välttämättä istu päällä ihan niin hyvin kuin vaikka Nalle-langasta tehty, vaan se vähän venyy ja vanuu suuntaa ja toiseen. Onko kellään hyvää vinkkiä, miten neuletta sais kutistettua järkevästi? Vai pitäiskö vain koittaa onneaan ja katsoa, miten paljon pyykkikone neuletta kutistaa... Hetken käytön (kuvaussession) jälkeen huomasin, että tämä kyllä venyy päällä miten sattuu. Harmi.


Tämä Fine Wool on tosiaan äärimmäisen ohutta lankaa. Koko takkiin kului lankaa yhteensä vajaat 200 g! Ja tästä ohuudesta johtuen työ tietenkin myös etenee aika hitaasti, joten kärsivällisyyttä tarvitaan!

Löysin oikeat herkkunapit, alkoiko jonkun muun tehdä mieli pehmistä?
Lanka on tosiaan tunnettu aiemmin nimellä Rheuma Thermal eli suomalaisittain reumalanka. Netistä etsin tietoa, mistä tämä nimi on peräisin. Mitään kovin tieteellistä selitystä en tälle reumalanka-nimitykselle saanut, mutta monessa nettilankakaupan sivuilla kerrottiin, että koska lanka on ohutta, pehmeää villalankaa, se sopii hyvin reumavaivoista kärsiville, koska se lämmittää kipeitä niveliä ilman perinteistä villan kutitusta. 

Olen muuten tehnyt kyseisestä langasta aiemminkin jotain, nimittäin tällaisen neulejakun. Kuten aiemmassa postauksessa kerron, sillon neuloin kaksinkertaisella langalla, joten lopputulos oli ei niin venyvää, mutta mukavan pehmeää ja ilmavaa. 

5 kommenttia:

  1. kuvissa näyttää ainakin oikein kivalta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Tuossa kuvaushetkellä se olikin vielä ihan ok, mutta esim. tuosta vimpasta kuvasta voi jo huomata, miten se on vähän venynyt ja vanunut. Ehkä osaltaan se johtuu tuosta kuviosta, mutta aika paljon varmasti turhan suurista puikoista.

      Poista
  2. Tosi söpö ! Eikös sen reumalangan tarkoitus tosiaan oo se että lämmittää kipeitä niveliä. Voit antaa tän sitte pikkusiskokanille jos sillä todetaan se....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelin kans, että suvusta löytyy aika monta reumapotilasta, jolle voin sitten tämän hyväähyvyyttäni lahjoittaa, jos on ihan mahdottoman iso mulle. Vois varmaan sopia sullekin tämä neule.

      Poista
  3. Ihana toi on! Se harmaa versio on yks kestosuosikeistani, se venyy oikeessa suunnassa (siis silleen pystysuunnassa, jos nyt edes mitenkään).

    VastaaPoista