Pääskysestä ei päivääkään…

Yhtenä iltana sen huomasin. Istuin olohuoneen sohvalla ja kudoin villasukkaa. Parvekkeen ovi oli auki ja tutut äänet kuuluivat sisään; ohiajavat autot, satunnaisesti kulkevat junat, pihalla liikkuvat ihmiset, leikkivät lapset ja tuulessa kahisevat lehdet. Mutta jotain tärkeää tuosta äänimaisemasta puuttui. Ajattelin, että se johtui vain siitä, että ilta oli sateinen ja vähän viileämpi. Toiveikkaana päätin odottaa seuraavaa iltaa, jos vaikka sittenkin kuulisin tutun kirkunan.

Nyt iltoja on kulunut jo useampi. On ollut useita kauniita ja lämpimiä kesäiltoja, mutta tuota ääntä ei vain ole kuulunut. Pakko kai se on uskoa, nyt on syksy, eikä mikään kesä enää. Hiljaisuuskin sen todistaa – pääskyset ovat lähteneet etelään.

Seuraava todiste syksystä taitaa tulla viikonloppuna, kun ajelemme serkkuni häihin Jyväskylään. Luulenpa, että viljapellot ovat muuttuneet sänkipelloiksi tai ainakin ovat kovaa vauhtia muuttumassa ja peltoja pitkin viipottavat puimurit. Ja vastahan mulla alkoi kesäloma ja Jannen kesälomaan on vielä pari viikkoa! Ei kai siinä auta muu kuin ruveta heittää kesävaatteet pesukoneeseen ja siirtää laatikoihin odottamaan tulevaa kesää. 

"- Niin, arvelin, että on jo lampun aika, kun illat ovat näin pitkiä. Tänä iltana tuntui siltä, sanoi äiti. Isä sanoi: Mutta silloin sinä lopetat kesän. Lamppu sytytetään vasta kun kesä on lopussa. – Sittenhän tulee syksy, sanoi äiti sävyisästi."