Retkikohteet

torstai 31. lokakuuta 2013

Pöllöviltti



Monissa lehdissä ja blogeissa on kuvia ihanista itse neulotuista vilteistä, joita olen ihaillut. Ja tietenkin ajatellut, pitäisipä itsekin koittaa tehdä joku omanlainen viltti. Mitään kovin suurta en ”ihmisenkokoista” en kuitenkaan ajatellut jaksaa tehdä, vaan ajattelin tehdä sellaisen pienen ihmisen kokoisen.

Aiemmin syksyllä purin yhden neuleponchotekeleen, johon en ollut alunperinkään ollut tyytyväinen, vaan olin säilönyt neuleen vaatehuoneeseen ajatuksella, että puran sen sitten kun jaksan. Ja siis nyt sain sen purettua ja kerittyä uudelleen kerälle, joten päätin käyttää tuon Novitan Nalle-langan tähän vilttiin. Varastossa minulla oli ennestään samaa lankaa, joten materiaalia vilttiä varten oli riittävästi. 


Seuraava ongelma oli malli. Katselin netistä ihania palmikko- ja pitsivilttejä, mutta päätin itse pysyä hyvin yksinkertaisessa mallissa. Reunukset helmineuletta, keskiosa sileää neuletta ja aivan viltin keskelle jokin kuvio. Kuvioksi päätyi lopulta pöllö, jonka muokkasin eräässä Kauneimmat käsityöt –lehdessä olleesta neuletakin ohjeesta vähän suuremmaksi. Olisi pitänyt vain ensin testata, millainen pöllö kyseisellä ohjeella tulee ja miten pöllöä kannattaa alkaa suurentamaan vilttiä varten. Mutta kyllä kai tuon pöllöksi vielä tunnistaa.


Neuloin viltin 4,5 pyöröpuikoilla kaksinkertaisesta Nalle-langasta. Neuletiheys oli n. 17-18 x 24. Eli minulla oli 136 silmukkaa puikoilla. Lankaa kului yhteensä n. 470 grammaa.Viltin lopulliset mitat venytyksen jälkeen ovat 75x85. Tarkoituksena oli koittaa tehdä neliö, mutta ei se ihan onnistunut, eikä sen ole niin väliäkään. 


Vilttini mitat ja suurinpiirteiset kerrosmäärät, silmukat on helpompi laskea.


 

Pöllön neulontakaava, jossa X tarkoittaa nurjaa silmukkaa.

/ eli oikealle nouseva viiva tarkoittaa: siirrä 4 s apupuikolle taakse ja neulo 4 s oikein ja apupuikon silmukat oikein.

\ eli vasemmalle nouseva viiva tarkoittaa: siirrä 4 s apupuikolle eteen ja neulo 4 s oikein ja apupuikon silmukat oikein.

1 kommentti: