Retkikohteet

keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

Pikku neidin juhlat



Tyttömme ristiäiset vietettiin laskiaissunnuntaina. Päivässä oli paljon jännitettävä; mitä läheiset sanovat nimestä, jonka olemme lapselle valinneet, miltä leipomuksemme maistuvat, riittääkö ruoka vai loppuuko joku kesken, riittääkö aika valmisteluihin, entä loppusiivouksiin? Kokonaisuudessaan päivä oli siis hyvin jännittävä.


Eniten jännitin yleistä järjestelyä. Vaikka olenkin aiemminkin järjestänyt juhlia, koskaan aiemmin en ole sitä kuitenkaan tehnyt ilman äidin avustusta, hänellä on ollut päävastuu ja minä olen ollut mukana auttamassa. Kihlajaisiinkin valmistimme suurimmaksi osaksi itse tarjoilut, mutta äiti oli kuitenkin suurena apuna pöydän kattamisessa ja muissa järjestelyissä. Nyt kaikki tällaiset asiat piti hoitaa itse ja vastuu tuo aina jännitystä.

Mutta kuten yleensäkin, kaikki meni hyvin. Muistin kattaa tarjoilupöytään kaiken tarvittavan, pöydät näyttivät kivoilta pienelläkin koristelulla, tarjoiluista riitti kaikille halukkaille vielä jotain kotiin viemisiä, leipomuksien makua kehuttiin ja lapsen nimikin oli kaikkien mielestä oikein sopiva, vaikka juuri kenellekään se ei tainnutkaan olla suuri yllätys. 


Nyt täytyisi vielä itsekin opetella käyttämään tuota nimeä, jonka lapsellemme olemme valinneet.

”Näin kuuluisi olla: ensin pitää piilossa salaisuutta, sitten äkkiä yllättää sillä toiset. Mutta jos asuu perheessä, ei salaisuudesta eikä yllätyksestä tule mitään. Muut tietävät kaiken alusta alkaen, eikä silloin mikään ole hauskaa.”








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti