Lihamureke ja perunat

Jääkaapinovessa on ruokalista. Viikon ruokalista on näyttänyt tältä:

Vko 2

ma: avokadopasta

ti: kanapasta

ke: lihamureke ja perunat.

Mekin päätimme kokeilla kuuluisaa avokadopastaa ensimmäistä kertaa, joka oli myös viimeinen kerta. Ei ollut meidän makuun tuo ruoka. Seuraavana päivänä tuunasin pastanjämistä kanapastan uunissa. Lämmin avokado maistui erikoiselle, mutta oli parempaa kuin alkuperäinen. Keskiviikkona päätin tehdä lihamurekkeen, jonka täytin syksyllä kerätyillä suppilovahveroilla, niitä kun kaapissa monta purkkia. Perunoiden kaveriksi tehty ruskeakastike maistui suussa vielä yöllä kolmen aikaan, kun viimeinkin päästiin synnytyssaliin asti.

Janne kysyi syksyllä, miksi tuo vanha ruokalista on vieläkin jääkaapin ovessa. En osannut vastata. Itsekin olin sitä ihmetellyt monesti. Toisaalta tuntui, että vastahan me teimme uudenvuoden kunniaksi pulled porkia ja seuraavana päivänä söimme perinteisesti nakkeja. Mutta nyt niistäkin jo vuosi. Ehkä olen pitänyt ruokalistaa esillä muistona menneistä. Ajasta, kun meitä oli kaksi ja ruoanlaittoon saattoi keskittyä paremmin, eikä se ollut yhtä stressaavaa kuin menneenä vuonna se on monesti ollut. Tai ehkä se on vain yksi merkki siitä, että tuon lihamurekkeen jälkeen tapahtui jotain, joka muutti elämää merkittävästi. Elämässämme kääntyi uusi sivu ja vanha ruokalista jäi muistutukseksi siitä. Ja nyt kun olen tuolle paperinpalalle keksinyt näitä upeita merkityksiä, vielä vähemmän maltan ottaa sitä pois jääkaapinovesta. Vaikka eihän sen mukana muistot häviä mihinkään, mutta silti. No olkoot siinä edelleen, toistaiseksi. Ehkä se taas vuoden päästä muistuttaa, että kaksi vuotta sitten syötiin perunoita ja lihamureketta, niin kuin tänäänkin (tosin peruna oli muusina). Huomenna yksivuotiaan tytön, äidin ja isän kunniaksi.