Retkikohteet

sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Kukkapenkki



Lähestulkoon hetken mielijohteesta kaivettiin takapihalle kukkapenkki ja hetken päästä toinen etupihalle. Silleen sopivasti sinnepäin suorakulmainen kaistale, oikeasti vähän vino ja epätasapaksut reunatkin. Eli just sopiva ensimmäinen kukkapenkki! Kaupasta ostin summissa pari perennaa takapenkkiin. Toinen osoittautui ihan sopivaksi hankinnaksi kukkapenkkiin, mutta toinen olikin kuivempien ja kivikkoisten paikkojen kasvi. Noh, istutin sen silti samaan penkkiin, katotaan sitten myöhemmin, mitä se siitä paikasta tykkää. Eurolla ostin myös kaksi laventelia, jotka varoitusten mukaan eivät talvesta selviä. Täytyy siis ehtiä ajoissa leikkaamaan tämän hetken kukat ja kuivattaa jalkakylpyihin.

Tästä voi siis alkaa harjoittelemaan kotipihahortonomin hommaa. Nyt jo tosin huomasin, että lapio on hyvin epäergonominen työväline, jota on hankala käsitellä. Onneksi Janne ne kaivuuhommat pääasiassa hoitikin, mun tehtävä oli näyttää Strömsö-henkiseltä työnjohtajalta.  

Nyt haaveilen löytöretkistä autioituineiden talojen pihapiirien kukkapenkkeihin, jos vaikka tekisi mielenkiintoisia perennalöytöjä! Tosin tuohon penkkiin ei kai oikein muuta mahdu, tarkoitus kun olisi kylvää vielä vähän kesäkukkia reunoille.





1 kommentti:

  1. Ei oo pakko olla autio talo mistä kukkia kattelet,meiltä löytyy vaikka mitä.Kuunlilja on yksi helpommista ja niitähän on kyllä ja pitääs kuulemma aika-ajoin hajottaa.

    VastaaPoista