Retkikohteet

maanantai 21. joulukuuta 2015

Kolme yötä jouluun on



ja paniikki kasvaa. Ainakin joissain taloissa, ei onneksi meillä. Me mennään taas viettämään joulua vanhempieni luokse, niin valmisteluja ei tarvitse tehdä paljon kotona.

Monena vuonna olen huomannut saman kaavan joulujärjestelyissäni. Marraskuun lopulla ja joulukuun alussa innostus alkaa, jouluvalot ripustetaan ikkunoihin, seuraavaksi tulee jouluiset pöytäliinat ja verhot, sekä jouluiset tarjoilut. Mutta mitä lähemmäs joulua päästään, myös joulun odotus ja valmistelut vähenee. Jotenkin unohtuu tai jää niin kuin tänä vuonna jää työ- ja kotikiireiden alle. Toisaalta taas tänä vuonna syytän myös säätä, ettei joulunodotus ole pysynyt yllä koko ajan. Harmaa, sateinen ja synkeä joulukuu ei vain tuo oikeaa fiilistä. 


Mutta oli valmis tai ei, odotuksen määrästä tai valmistautumisesta huolimatta joulu tulee tänäkin vuonna. Ja samalla vauhdilla se on myös ohi kuin tullutkin. Joten koitetaanpa vielä nauttia ja fiilistellä ja lisätä vähän joulukoristeita kotiin.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti