Retkikohteet

torstai 19. toukokuuta 2016

Miksejä


Miksi niin usein aamuinen etelätuuli muuttuu iltapäivän pohjoistuuleksi? Mennen tullen työmatkat joutuu polkea vastatuulessa.

Entäpä miksi jo toisen kerran kävi niin, että kaupasta/lehden välistä saatu bb-voide näyte on ollut tosi hyväntuntuinen – helposti levittyvä ja sopivan peittävä. Ja kun olen ostanut tuotteen kaupasta, onkin käynyt niin, että tuote on levittynyt tönkösti, haisee kummalliselle ja lopputulos on kaikkea muuta kuin luonnollinen iho.

Miksi olin niin tunnollinen ja rehellinen, että vein sen Prisman karkkihyllyltä löytyneen viidenkymmenen euron setelin myyjälle, enkä laittanut omaan taskuuni? Tai miksen vienyt itse sitä info-pisteeseen ja jättänyt yhteystietojani, jotta voisin vaatia rahaa itselleni, jos sille ei löydy oikeaa omistajaa parissa viikossa.


Ja miksi on helpompi olla hiljaa kuin puhua, vaikka puhuminen on yleensä parempi vaihtoehto kuin hiljaa oleminen?

Miksi kauppojen vanukashyllyn valikoima on niin kovin suppea ja ulkomainen? Minne hävisivät Susettet ja NamiNamit?

Miksi lehtimyyjä ei ymmärtänyt omasta mielestäni hyvää älynväläystäni, kun vastaukseni kysymykseen ”mitä haluaisin tilata” oli lisää aikaa ja tunteja päiviin.

Miksi herätyskellon soimista alkaa kärkkyä jo viiden aikaan aamulla?


Mitäs te ootte viimeviikkoina miksitelleet? 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti