Retkikohteet

tiistai 12. heinäkuuta 2016

Säihkyvät kesäsääret

Tässä vinkki helppo ja nopea kauneudenhoitovinkki kotikonstein. Yhdellä kertaa hoituu sekä kuorinta, että kosteutus.

Tarvitaan öljyä, joka kosteuttaa ja jotain pientä ja kovaa, joka hoitaa ihon kuorimisen. Öljyksi käy tavalliset ruokaöljyt – rypsi, rapsi oliivi, kookosrasva, kaappiin jäänyt, lahjaksi saatu hierontaöljy tai vähäisellä käytöllä ollut vauvaöljy. Ota huomioon, että öljyn tuoksu tulee olemaan hetkenaikaa myös sinun tuoksusi, joten ei kannata valita vanhaksi mennyttä kalanmaksaöljyä tai kertaalleen käytettyä friteerausöljyä. Itse olen käyttänyt oliiviöljyä, vauvaöljyä ja hierontaöljyä, yksistään ja sekoituksena.

Kuorivaksi aineeksi sopii hyvin hienosokeri tai suola. Karkeaa merisuolaa voi käyttää myös, mutta aiemmin mainitut, hienommat tuotteet ovat iholle hellävaraisempia. Lisäksi suola saattaa tuntua vähän ikävältä hyttysenpistoissa tai haavoissa.

Nämä kaksi valittua ainetta sekoitetaan tahnaksi, jossa on suunnilleen puolet ja puolet ainesosia. Vajaa 2 ruokalusikallista kumpaakin ainetta riittää hyvin molempien jalkojen käsittelyyn.

Lisäksi kannattaa varata kädenulottuville pyyhe ja lämmintä vettä, jos et tee käsittelyä kylpyhuoneessa. Käsittelyn jälkeen jalat on hyvä huuhdella lämpimällä vedellä ja kuivata. Ja sitten saakin esitellä siloisia, säihkysääriä!



2 kommenttia:

  1. Ihan paras vinkki, just koitin etsiä kaapista kuorintavoidetta tuloksetta! :D Oli päässyt unohtumaan, että kuorinta ainekset löytyy ruokakaapista ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa, että vinkki pääsi heti käyttöön! Tämä on kyllä sopiva kesäinen kauneudenhoitovinkki, joka on kiva toteuttaa vaikka ilta-auringossa takapihan terassilla! Vielä parempi tietenkin olisi mökkilaituri.

      Poista