Retkikohteet

tiistai 30. elokuuta 2016

Ruotsalaiset inkiväärikeksit



Alkukesästä meidän tytöllä todettiin muna-allergia, jonka vuoksi leipominen on jäänyt aika vähäiseksi. Monissa luottoresepteissä kun on kananmunaa, enkä ole ehtinyt etsiä uusi reseptejä tai kokeilemaan kananmunan korvaamista jollain muulla.

Mutta jo ennen tätä allergian toteamista olin napannut kännykällä kuvan sanomalehdessä olleesta keksiohjeesta, johon ei tullut kananmunaa ollenkaan. Ruotsalaiset inkiväärikeksit pääsivät kokeiluun, kun viikonloppuna sisko perheineen kävi kylässä.

Ohje on helppo, taikina hyvää ja valmiit keksit myös herkullisia, maistuvat mukavasti inkiväärille. Tällä kertaa paistoaika taisi olla vähän turhan pitkä, luulen, että keksien on tarkoitus olla vähän sitkeämpi kuin nämä omani olivat. Mutta seuraavalla kerralla sitten ollaan vähän skarpimpia paistoajan kanssa!

Ruotsalaiset inkiväärikeksit, n. 25 kpl




100 g pehmeää rasvaa
1 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
2 rkl tummaa siirappia (itse laitoin vanhan vaahterasiirapin lopun)
2 ½ dl vehnäjauhoja
½ tl ruokasoodaa
1 tl inkiväärijauhetta
ripaus suolaa
1 rkl raastettua, tuoretta inkivääriä

1.       Vatkaa pehmeä voi, sokerit ja siirappi vaahdoksi.
2.       Yhdistä toisessa astiassa loput ainekset keskenään ja lisää ja sekoita voi-sokeriseoksen joukkoon.
3.       Sekoita. (itse sekoitin käsin taikinan, koska taikina jäi kovin murumaiseksi pelkällä vatkaimella sekoittamisen jälkeen)
4.       Laita taikina jääkaappiin noin puoleksi tunniksi.
5.       Muotoile taikinasta kolme tankoa suoraan leivinpaperin päälle uunipellille, kostutetut kädet auttavat muotoilussa, koska oma taikina oli aika murenevaa.
6.       Paista uunissa, 175 asteessa 12 – 15 minuuttia. Anna jäähtyä hetken aikaa ja leikkaa haluamasi kokoisia paljoa.


ps. Mitä sanoo Ruotsin vahvistus, kuulostavatko tutuilta kekseiltä?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti