Retkikohteet

lauantai 29. lokakuuta 2016

Villahaalari lapselle


Käsityörintamaltakin on pitkästä aikaa jotain valmista esiteltävää! Meneillään on yksi ikuisuusprojekti siitä keväällä värjätystä langasta ja sen valmistuttua olisi vuorossa jo toinen vähintään yhtä kauan kestävä ajatus odottamassa aikaansa.

Mutta tosiaan, on tässä jotain saatu valmiiksikin asti! Tytölle villahaalari. Ohjeena käytetty soveltaen Novitan ohjetta. Lankana ohjeenmukaisesti Novitan Nalle-lanka, valkoinen, pinkki ja itse lupiinilla värjätty hassu vihreänkeltainen.

Jännittävintä tässä hommassa oli vetoketjun ompelu villavaatteeseen, sitä kun en ollut ikinä ennen tehnyt. Tietenkin tämän jännityksen lisäksi oli perinteinen mahtuuko tämä käyttäjälleen -jännitys. Varsinkin tekovaiheessa lopputuloksesta tuntui tulevan liian suuri, vaikka olinkin alkuun ottanut mitat ja tehnyt laskelmat. 

Mutta molemmat jännitykset olivat turhia, vetoketjun ompelu oli aika helppoa ja haalari on sopiva, sopivalla kasvunvaralla. Lahkeissa ja hihoissa on n. 8 cm resorit, joiden ansioista pieni kasvuvara ei tunnu liian pitkinä pulttuina ja hihoina, vaan resorit toimivat hyvinä stoppareina.

Kaula-aukon jätin tarkoituksella vähän väljäksi, ettei vaan villalanka pääse kutittelemaan kaulasta. Ulkona ollessa käytetään kuitenkin aina kauluria, huivia tai kypärälakkia, joka suojaa niskaa ja kaulaa.

Itse olen tyytyväinen ja käyttäjäkin aina toisinaan suostuu laittaa sen päälle :)


Kuvauskaverina mukana kulki barbi, jonka tyttö eilen välttämättä tahtoi kirpparilta ostaa. En olisi ajatellut, että barbileikit alkaisivat kiinnostaa jo näin aikaisin!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti