Retkikohteet

tiistai 22. elokuuta 2017

Terkut kesälomalta

Edvininpolku Vaasassa
Rosendahlin ranta Tampereella
Kotikaupunki kirkon kellotornista.
Power Park.


Blogini on viettänyt ruhtinaallisen mittaisen kesäloman! Eli kotona on ollut kiirettä ja tietokone on avattu pääasiassa laskujen maksamista varten. Mies on toista viikkoa töissä ja Isollasiskollakin alkoi 8 viikon loman jälkeen taas hoito (uudessa paikassa, ryhmis loppui ja siirtyi päiväkotiin), joten elättelen toiveita, että minulla olisi pikkuisen enemmän aikaa tehdä kotona omia juttuja. Ei ehkä sitä hoidon suomaa 20 tuntia viikossa, mutta josko Pikkusiskon päiväunien verran. Eli päivästä riippuen puolesta tunnista kolmeen tuntiin.

Tästä arki taas alkaa! Ja tänä aamuna tuntui että myös syksy. Pikkusiskoa kun kävin vaunuttelemassa, oli kaunis, syksyinen auringonpaiste. Vaikka vielä lämmitti mukavasti, tuntui vielä vähän viileältä eli oli oikein sopiva keli villapaidalle.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti