Retkikohteet

keskiviikko 21. helmikuuta 2018

Jalkakylpytabletit



Viikonloppuna pääsin osallistumaan vauvakutsuille. Lupasin järjestää odottavalle äidille rentouttavan jalkakylvyn, koska minulla on vielä jäljellä hyvät varastot jalkakylpyyn sopivia kuivattuja kasveja. Ajattelinkin tekeväni niistä sopivan sekoituksen äidille samalla idealla, kuin hoitotädeille tehdyt sekoitukset. Mutta toisin kävi.

Jostain putkahti mieleen muistikuva netissä nähdyistä, poreilevista jalkakylpytableteista ja surffauksen jälkeen suunnitelmat vaihtui. Näihin poreileviin tabletteihin löytyi monenlaisia ohjeita ja ideoita ja muokkasinkin omaa ohjettani sen mukaan, mitä tarvikkeita löytyy.

Ruokasooda pehmittää kovettumia, epsom-suolalla on kuoriva vaikutus. Valitsin kasveja, joita käytetään yleisesti ihonhoidossa ihoa pehmittävän vaikutuksen vuoksi. Eteeriset öljyt (appelsiini ja lime) tuoksuvat raikkailta ja ovat virkistäviä. Maissitärkkelys auttaa tabletteja pysymään kasassa.

Jalkakylpytabletit

1 dl ruokasooda
½dl sitruunahappo
½dl epsom-suola
½dl maissitärkkelys
1 dl kuivattuja, pienittyjä kasveja/yrttejä (apila, ruusu, poimulehti)
1 rkl vettä
1 rkl öljyä
muutama tippa eteeristä öljyä

Sekoita kuivat ainekset keskenään.
Lisää neste varovasti, vähitellen sekoittaen. Seos alkaa helposti sihistä ja kohota (sooda ja happo), mutta tabletit onnistuvat kyllä, niihin vain tulee reikiä.
Kun massa muistuttaa kosteaa hiekkaa eli se alkaa olla tarttuvaa, se on valmista.
Painele seos tiiviisti esim. jääpalamuotteihin tai muffinsivuokiin. Seos voi kohota vielä kuivatusvaiheessakin.
Kuivata vuorokausi ja irrota palat.
Lisää lämpimään kylpyveteen tablettien koosta riippuen 1-3 kpl.


Ja vauvakutsuihin sopivasti, kun ei vielä odottavilla vanhemmillakaan ole tietoa vauvan sukupuolesta, maalasin kaksi pilttipurkkia vihreä ja punainen. Äiti sai arpoa purkin ja arvonnan mukaan tyttö olisi tulossa. Katsotaan, oliko pätevä purkkiennustus!  





1 kommentti:

  1. Oi, oli ihanan rentouttava jalkahoito! Jäi varmaan kiittämättä sua perjantaina. Joten iso kiitos! Jalat on ollut pehmeämmät. 😊

    VastaaPoista